Frankfurtin highend messut - Euroopan suurin alan
tapahtuma, tarjosi kiinnostuneille korvan ja silmän täydeltä mietittävää.
Highend ei ole sähköveitikoiden kyynisestä yskähtelystä
huolimatta kuollut, eikä edes henkitoreissaan, mikäli yleisön ja näytteilleasettajien
määrään on uskominen. Heti ensimmäisestä aukiolotunnista lähtien messuhotelli oli
täynnä miehiä ja naisia.
Perinteinen kaksikanavainen oli suurimmassa äänessä,
kotiteatterilaitteet murisivat näön vuoksi nurkissa. Viime vuonna monikanavasettejä oli
enemmän. Eikö monikanavasysteemi olekaan audiofiilin ruusuinen ja väistämätön
tulevaisuus?. Ilmeisesti ei sittenkään.
Vinyylin ystävät voivat myös olla rauhallisin mielin, lähes 2/3
esttelijöistä oli turvannut vanhaan tutun vinyylin tulevaisuuden - uskon puutettako
uusia järjestelmiä kohtaan?.
Bassottelu näillä messuilla oli pantu kuriin. Subbareita näkyi
muutamassa systeemissä. Onko synti ja häpeä panna settiin subbari jos kaiuttimet ei
toista alas. Päivän trendinä kuulostaa olevan hieman kirkas yläpää takavuosien
basso- ongelmien sijaan. Onko seuraavana kohteena kriittinen keskialue. Varsinaista huonoa
ääntä en löytänyt näiltä messuilta muualta kuin kaljateltasta kun jotkut
rähisivät paneeli vastaan kotelo.
Alakerran isoissa saleissa esitteli B&W uutta kaiutintaan
Nautilus Signature 800, Classé Omega monopäätteiden, etusen sekä SACD:n
avustuksella. Hiljaa soitettaessa ääni oli omituisen käheä mutta avautui kauniisti
kuin päivänsini auringossa kun volyymia lisättiin reilusti. Samassa huoneessa Rotel
uusilla laitteillaan puolusti raskaassa sarjassa mainettaan kevyillä hinnoilla
Wilsonin huoneessa uudet Wilson Sophiet, McIntosh-pääteet,
Spectralin etunen ja CD soivat kauniisti. Wilsonilta olen tähän asti odottanut
ankaria isän kädestä – otteita, mutta pikkukaiutin yllätti lempeällä
musikaalisuudellaan. Jottei totuus unohtuisi, urkusoinnut vyöryivät huoneeseen kuin
olisi kirkossa istunut Herran pelossa, olihan Wilsonin subbarit kiinni. Tässä huoneessa
oli hieno esitys SACDn, tavallisen cd:n ja upsamplauksen välillä. Väitän että
tavallinen CD on voimissaan vielä pitkään, uuden tekniikan perässä ei tarvitse
välttämättä juosta ja vanhoja rakkaita levyjään hävetä. SACD:n ihme ja paremmuus
kuulijan korvaan perustuu siihen että levyfirmat siirtävät onnistuneimpia
äänityksiään tälle formaatille. Ainahan hyvin äänitetyt levyt soivat paremmin kuin
huonot.
Martin Loganin Odyssey kaiuttimet keräsivät ihailijoita.
Ääni oli tarkka ja terävä - ei blondeille. Siispä poistuin paikalta, siippa jäi
huoneeseen vielä joksikin aikaa, no meitä on moneen junaan.
Tuttu nahkahousubasso tervehti Krellin huoneen ovella.
Current Tunnel-härvelit ja uudet LAT-kaiuttimet soivat, turha inistä, liikuttavan hyvin.
Huone oli kuitenkin hieman pieni, eikä yleisö mahtunut istumaan.
Lähellä oli Burmesterin täysi laitteisto joten mieli teki
vertailla: tarkkudessa, täsmällisyydessä, resoluutiuossa ja dynamiikassa ne pääsivät
Krellin rinnalle, sielu jäi kuitenkin Krell osastolle.
Etsiessäni ihmeellistä Avantgarde Unoa joka joskus jätti
vihreän täplän sydämeeni, löysin joukon pieniä aktiivitorvikaiuttimia, ulkomuoto oli
humoristinen.Ääni ei todellakaan kumissut, mutta laulaja kävi tukkaan kiinni.
Suomalaiset edustivat hienosti Gradienteillaan, apuna
Gamutin elektroniikka. Ihastelin stereokuvaa joka oli olemassa, ääni oli ilmava ja
kuunneltava.Toisinaan ajattelin minne se basso jäi.
Messujen tasapainoisin soundi löytyi Cyrykselta.Ei se
tyrmäävin, vaan sydäntä lepuuttavan kaunis. Huoneessa istuikin naisia tavallista
enemmän. Eräskin rouva toi omat levynsä ja miehensä kuuntelemaan. Ja mies kuunteli
kiltisti.
Useasti huomasin istuvani onnellisesti virnuillen huoneessa jossa
oli puutorvia. Kamalan näköisiä ja soundi aika ...öh omalaatuisia.
Martionilta oli pikku huoneessa liian isot ORGON torvet.
Paremissa olosuhteissa nekin varmasti soivat hyvin.
Shown ehdottomasti rumimmat kaiuttimet olivat Quadit -ihan
kuin vanhan sohvan selkänoja. Toinen esilläolevista malleista muistuttu eristelevyn
palasta. Soundi oli jalorotuinen henkevä paneelisoundi, vaihteeksi vähän
bassovoittoinen mutta pannaan huoneen ja biisien syyksi.
Yläkerrasta löytyi upea ääni Ascendo System E, Accuphase.
Diskanttipuoleen en ehtinyt tutustua, mutta kontrabasso oli tyrmäävä.
Sitten kipin kapin siipan hakuun. Hänet löysin ihailemasta
täydellistä Straight Wire Cresondo johdotusta.Kehui ääntä tarkaksi. Itse en
kuullut kun ukot pulisivat koko ajan.
Avalon/Ayre/NBS- huoneessa kaikki toimi, Eidolon soi hiljaa
upeasti 2 kanavasurroundia, pieni huone vähän häiritsi. Valitettavasti kun volyymia
käänsi enemmän tulivat mieleen rumat eläinkuljetukset.Naapurihuoneessa pikkusisko Opus
lauloi maalisemmin ja huoneeseen sopivammin.
Kuunteluhuone on yhtä tärkeäkuin kaiutin tai elektroniikka.
Messuilla ei laitteet yleensä pääse oikeuksiinsa mutta poikkeuksiakin löytyi. Nordostin
kaapelien demo oli shown ennakkoluulottomin ja rohkeinta esittelyä. Kun huoneesen katsoi
siellä oli pienet Audiostudio kaiuttimet ja Thulen elektroniikkaa.
Lattialla läpikuultavia, upeita johtoja, huoneessa jyskytti tavallisen
viininmaistelumusiikin sijasta hypnoottinen trance tekno puhtaasti, kirkkaasti, ja
täsmällisesti. Jos raveissakin soisi tälläinen, korvatulpat ja muut lisukkeet jäisi
takavasemmalle. Sen esittelyn perusteella ostaisin heti Nordostin Valhalla-kaapelit, jos
hinta 40000.- ei olisi pieni hidaste… mutta...
Eräs messujen parhaita ääniä oli KEF Ref-kaiuttimet, Wadia,
Nelson Pass-yhdistelmä. Jos joku väittää Passin päätteitä rumaksi, toivon ettei
hän ole mieheni parturi.
Dynaudion isot Evidencet, Accuphasen SACD-soitin ja
isot monopäätteet, Straight Wire: Iso kaiutin soi hillitysti, iskevyyttä ja
tanakkaa otetta kyllä tarvittaessa löytyi, bassot murisivat ilman subbasta pitkin
lattiaa, Hugh Maskelan Coaltrain tuntui kolisevan suoraan kuulijan yli. Saksofonin valitus
raastoi sydäntä rinnasta. Kyllä Dynaudio Evidencen kanssa voisi elää mutta mutta
ääntä ei ole sen helpompi saada avautumaan kuin rahapussiakaan. Hinta 800000.- ja risat
Quadralin Titan kaiuttimien hyvä ääni kärsi jostakin
turhasta resonanssista, elektroniikka Nachamichin, Yban. Totem kaiuttimet vinkuivat siipan
mielestä kireästi
Raju ukonilma toi messuille omat tehosteensa.Huoneissa olleet isot
virtaboxit ja erikoisjohdot saivat töitä. Transparentin iso pääsiäismunajohto
lepäsi ylevästi ja laiskasti omassa pehmustetussa vitriinissään päällä lappu älä
koske. Hinta moisella välijohdolla n 230000.-
Best in Show
Acapella esitteli tosi isoa torvikaiutinta
Campanileä ja pienempää Harlekiiniä. Elektroniikka oli Unison Researchia , Symphonic
Linea ja vinyyli Clearaudio. Harlekiinin diskantti helähti kuin tuulikello kuutamolla,
eikä elementissä ollut edes plasmaa. Kaasupurkauksien sijaan elementin yllä on kiva
puinen lakki tai hattu. Campanile laulakoon itse puolestaan, sitähän voi kuulla myös
Suomessa.
Ja löytyikö näiltä messuilta sitä elämää suurempaa soundia?
Jaa...eräitä paneelikaiuttimia kuunnellessa iski niin ankara koti-ikävä että alkoi
itkettää. Onneksi levyosasto oli aarteinen, mm vinyylit, MA-Records, Turtle ym oli
lähellä. Rahat tiskiin hei hei ja äkkiä kotiin nautiskelemaan tuliaisista.
