Kuunteluarvio
Acapella Fortüne

Puhuttaessa duisburgilaisesta kaiutinvalmistajasta Acapellasta, tarkoitetaan Alfred Rudolphia, 1976 perustetun yhtiön päätä ja teknis-musikaalista omaatuntoa. Rudolph osaa ehkä paremmin kuin kukaan muu, sovittaa toisiinsa sekä tekniset että musiikilliset reunaehdot. Kertoessaan kaiuttimistaan kuuntelija huomaa pian, että   molemmat osa-alueet ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa tämän herkän mutta vantteran kaksimetrisen miehen päässä. Se selittää tämän intohimoisen sisäpiirin seikkailijan maailmankuvaa.

Kun mittaustekniikalla tulee rajat vastaan, saavumme harmaalle alueelle, jonne ei löydä  sisäänpääsyä objektivistin silmälaseilla. Se on Rudolphin aluetta, jossa hän  häärii alkemististin ottein kunnes lopputulos tyydyttää viimeistä piirtoa myöten. Viimeisten suorituskykyprosentien esiinsaaminen motivoi Rudolphin luomistyötä.

Saattaakin kestää pidempään ennen kuin Acapellan uutuudet lopulta valmistuvat. Fortünen kehittely kesti noin kolme vuotta. Se esiteltiin jo vuoden 1995 elokuussa Frankfurtin highend -messuilla, tuotantoon pääseminen venyi kuukausi kuukaudelta. Kun patistin Rudolphia silloin tällöin saadakseni testiparin käyttööni, kertoi hän aina uusista parannuksista ja kokemuksista, joita hän oli saanut aikaan, kokemuksistaan yökausia kestäneissä kuuntelusessioissa ja tekemistään muutoksista ja hylkäämistään ratkaisuista. Peräänantamattomalla ja äkkiväärällä suunnittelijalla ei riittänyt ymmärrystä HiFi-julkaisun deadlinelle.

Ilman tätä esipuhetta voi olla vaikea ymmärtää, mistä tämä kaiutin on kotoisin. Olemme varmasti sen viimeisen kymmenen prosentin alueella, joka erottaa hyvän kotihifin highend kaiuttimesta. Olemme arkipäiväisyyksien yläpuolella.

Alkemistin keittiöstä Alfred Rudolph esitteli kuunteluhuoneessaan hämmästeleville toimittajille millä tavalla hän tätä nykyä yrittää kehittää kaiuttimien sointia. Hän on suunnitellut niille alustoja, jotka koostuvat liimatusta puusta, hiekasta ja lyijylevyistä. (Kuva alimpana) Vaikka Fortünet olivat alunperinkin varustettu piikein, huomasimme selvän parannuksen läpikuultavuudessa ja erottelukyvyssä. Acapella suunnitteleekin jo aluslevyjen tuotantoa. Hintaa niille ei ole vielä päätetty, kuten ei myöskään erilaisille kaiutinkoteloiden päälle aseteltaville painoille. Rudolphin mukaan ne ovat olennainen osa kaiutinsuunnittelua. Vaikka Fortünen kotelo onkin erittäin tukeva, toi lisäpaino lisää tasapainoa ja tarkkuutta toistoon. Duisburgilainen aikookin tarjota tulevaisuudessa optiona marmorisia kotelon sivuseiniä, jolla ratkaisulla päästään samoihin tuloksiin.

Fortünen kotelon kyljissä on  etureunoistaan pyöristetyt kaarevat sivulevyt heijastuksien välttämiseksi. Sen avulla ääniaalto irtoaa "pehmeästi ja helposti" kotelosta. Kolmen, hyvin lähelle toisiaan sijoitetun kaiutinelementin etäisyys sivulevyn reunasta on erimittainen, jolloin tästä syntyvä aikaero ääniaallon liikkeessä tasaa huoneakustiikan virheitä.

Elementit ovat Acapellan tiukkojen vaatimusten mukaisesti teetettyjä Seasin ja Dynaudion valmistamia.  Alkemisti Rudolphin oikeana kätenä on  Udo Neeb, joka huolehtii jokaisen kaiutinelementin sähköisestä ja akustisesta mittatarkkuudesta ja tasalaadusta. Neeb on ehkä vieläkin tarkempi ja ankarampi laatufanaatikko kuin Rudolph. Mutta se onkin jo toisen tarinan aihe...

Yleissointi on dynaaminen ja vakaa, bassot seuraavat hyvin ja napakasti, erinomaisen säröttömästi suorituskykynsä ylärajalle. Runsaasti matalia ääniä sisältävillä kappaleilla,  esimerkiksi Rickie Lee Jonesin CD "Pop Pop", joka tuo esiin basson  kontrollointiongelman, soi myös suurilla äänenvoimakkuuksilla.kiinteästi, rennosti ja pakottomasti. Kitaran sointi on realistinen, taustan miesäänet eivät peity Rickie Lee´n urkusoinnin alle. Kun kaiuttimella on erinomainen transienttitoisto (kts. laboratorioraportti), lopputuloksena on erittäin avara, selvä, havainnollinen ja jäntevä sointikuva.

Sijoitimmepa kaiuttimet lähelle tai etäälle toisistaan, käänsimmepä niiden kulmaa kuulijaan nähden tai ei, sillä ei tuntunut olevan merkitystä tilantunnun välittymiseen. Ääni täytti kaiutinten välisen tilan ilman minkäänlaista aukkoa keskellä. Niinpä äänikuvan kaventaminen tai leventäminen mielen mukaan on helppoa. (vrt. laajakangaselokuva televisiossa!). Suuri etu ajatellen erilaisia huoneakustiikkoja.

Äärimmäisellä puhdasoppisuudella on myös kääntöpuolensa: Virheet tulevat esiin ja raastavat hermoja enemmän kuin "pehmeämmiksi" suunnitelluissa kaiuttimissa. Sama ilmiö tapahtuu Dynaudion Diva Confidence 3 -kaiuttimissa. Rinnakkain näitä vertailtaessa huomasin paljon yhteneväisyyksiä. Kummallekaan näistä eivät kelpaa liikaa yrittävät elektroniikkakomponentit tai kaapelit - molemmat haluavat että ne vietellään, niiden eteen nähdään vaivaa...

Kokeilin useita CD-soittimia, vahvistimia ja kaapeleita. On turhaa sijoittaa mielettömiä rahasummia, terve järki ja terveet korvat auttavat. Tämä sopii muihinkin huippukaiuttimiin kuin Fortüneen. Acapella reagoi kriittisemmin äärivaihtoehtoihin kuin HPG:n Fuga, joka on kaikessa tarkkuudessaan ja musikaalisuudessaan kesympi, sillä kirkassointisempi kaapeli ei heti heitä äänikuvaa ylösalaisin.

Tarvittiin useita yrityksiä ja erehdyksiä ennenkuin Fortünen sointi toi ilon kyyneleet silmiin. Kaiuttimen omistajan tulee varautua Alfred Rudolphin tavoin tekemään   hienosäädön ja "viilaus" omaan järjestelmään. Laitteiston muut osat tulee säätää Fortünen mukaan. Itse näin tämän "vaivan" mielelläni, ja ymmärrän nyt hyvin, miksi Rudolph ei halunnut päästää näitä kaiuttimia käsistään. Ne vaativat kuulijaltaan paljon, mutta myös antavat.

Yhteenveto

Fortüne on korkeatasoinen kotelokaiutin, joka on viimeistelty huipputarkasti ja ilman  kompromissejä. Matalimpien bassojen toisto ja jokaiseen ympäristöön sopeutuva tunnelma olivat toissijaisia. Siksi suosittelemme vain äänen ja tilan suhteessa hyvien toistoketjujen osaksi.