Kuunteluarvio:
|
Päivitetty 17.8.1999
Arvioitavana oleva kaiutin oli niiin mielenkiintoinen uutuus, että päätimme vaivautua ajamaan helteisenä kesäpäivänä Espoosta Tampereelle kuuntelemaan tätä Amerikan ihmettä. Kaiutin tuli markkinoille 1998 ja korvasi edeltäjänsä, v. 94 markkinoille tulleen legendaarisen SC-4:n. Päällisin puolin uusi malli on edeltäjänsä kokoinen ja näköinen. Pellin alla on kuitenkin tehty lukuisia parannuksia: uudet bassoelementit, uudet jakotajuudet, uusi jakosuodin, vahvistettu kotelo ja uusi vaimennusmateriaali. Lopputuloksena taajusvaste ulottuu nyt 25:Hziin (-3 dB) kun se edeltäjällä oli 33 Hz, edelleen taajusvaste on entistä tasaisempi ylemmällä bassoalueella ja keskialueella. Vaikka DAL SC-4A:ta voi ominaisuuksinsa nähden pitää maltillisesti hinnoiteltuna myös Suomessa, ovat parannukset nostaneet hintaa 67000 mk:aan. Miltä kuulostaa?Yleisvaikutelma: Kaunis, neutraali balanssi, joka on hieman edeltäjänsä tummempi ilman että ylärekisteri olisi vaimentunut. Erottelutarkkuus on yksinkertaisesti erinomainen. Äänikuva on ilmava, suuri ja leveä; soolosoitinäänitteillä on joskus taipumusta liioiteltuun leveyteen. Soittimien paikallistuminen leveys/ syvyyssuunnassa on erinomainen, edellyttäen, että kaiuttimet ovat oikein sijoitetut. Ylärekisteri on kirkas, erittäin heleä ja ilmava. Keskialue soi luonnollisesti, napakasti ja tarkasti. Alarekisteri ulottuu alas, soi sävykkäästi ja erottelutarkasti. Dynamiikka on erinomainen. Kuoro soi puhtaasti, samoin soololaulu. Pianon ja kitaran ääni avautuu luonnollisesti, vasket soivat virheettömästi , parhaimmillaan melko avoimesti. Iso, monikerroksinen orkesteri soi erittäin erottelutarkasti ja luonnollisesti. Lyömäsoittimet ovat napakat ja sävykkäät, Bassosoittimet kuten tuuba, akustinen ja jazzbasso, urkujen jalkioäänet toistuvat tarkasti puuroutumatta, kuitenkaan liioittelematta. Tässä suhteessa kaiutin hieman poikkeaa edukseen monista kuulemistani muutoin alapäästään tarkoista kaiuttimista: Bassosoittimet eivät ole häiritsevän eteenpäintyöntyviä - basson voima ja ulottuvuus vertauskuvallisesti kutsutaan mukaan vain silloin kun musiikki tätä edellyttää. Kaiutin on herkkä ja helppo kuorma, mutta sijoittelun suhteen vaativahko: se ei sovellu pieniin huoneisiin ja sivusuunnassa symmetrinen sijoitelu on toivottava. Soittimien leveyssuunntainen paikallistuminen on parhaimmillaan, kun leveys diskantista diskanttiin on vähintään 3, mieluiten yli 3,5 metriä, irti takaseinästä ainakin 40-50 cm. Neloset toimii Athenaa paremmin lähellä sivuseinää ja voidaankin sijoittaa välittömästi seinän viereen, kuulijaan päin hieman käännettynä. Merkille yhteinen vahvuus on erinomainen erottelutarkkuus ja ilmavuus ilman paneeleille tyyppillistä monikerroksisella musiikilla havaittavaa värittymistä. Sanoisin, että 4A:han on onnistuttu sisällyttämään suurin määrä onnistuneita ominaisuuksia, mitä olen samassa kaiuttimessa toistaiseksi kuullut (ei ole ollut tilaisuutta kuulla SC-5:a tai 6:a). Tasapainoisuuden hyöty on se, että kaiutin toimii kiitettävästi kaikilla musiikkityypeillä. Tarkkuuden hintana on huonojen äänitysten armoton paljastuminen. Olisikohan kotimaisten studiodenkin aika vaihtaa Genelecinsä Dunlavyyn, jos ääni sillä paranisi. Bassofriikeille tiedoksi, tämä toimii myös tuolintäristäjänä!. SC-4A on kaiuttimien ehdotonta parhaimmistoa ja edeltäjäänsäkin parempi. Niinkuin arvaatte - kaiutin kuuluu henkilökohtaisen high-end-listani kärkipaikalle. Referenssit: Stereophile "Recommended Component" - Class A Muiden laitetta kuunnellleiden mielipiteitä:4a on vieläkin tasapainoisempi ja puhtaampi kuin SC-4 - basso on jäntevämpi ja menee alemmaksi, yläpää soi puhtaammin. Athenaan verrattuna 4A on vaikuttavampi, isompi stereokuva, menee alemmaksi. Athenan äänikuva on pienempi, muuten perusaundi on sama eli neutraali. Lue mitä muut julkaisut kirjoittavat Dunlavy SC-IV/A:sta:VertailulaitteistoVahvistin Elektrokompaniet Monopäätteet
AW-180M Äänitteet:
Tekniset tiedotTyyppi: 3- tie
|
