|
Päivitetty
26.11.2000
Markku
Salonen
 |
 |
Kuva: © www.bladelius.com
|
Kuva: © Densen Audio
|
Taustasta
Kahdenkymmenenseitsemän viikon malttamaton odotus
päättyi 2. 11. ja minulla on vihdoinkin mahdollisuus kuunnella kotilaitteistossani
Michaei Bladeliuksen suunnittelemaa S.A.T. Cdfix soitinta ja verrata sitä Densen Beat-400
soittimeen. Densenin näin ensi kerran Oslossa asuessani ja merkkiin tutustuin
tanskalaisen High Fidelity lehden lukijana.
Ostettuani viimevuoden elokuussa tukholmalaisessa Best Soundissa S.A.T. Amplifix
vahvistimen, oli Bladelius vielä sitä mieltä, ettei tässä hintaluokassa voisi
valmistaa CD-soitinta tekemättä liikoja kompromisseja. Tässä uskossa aloinkin
alustavan CD-soitin vertailukierroksen heti Densenin saatua uuden maahantuojan, Highend
Studion, missä prosessissa minulla oli ilo olla välimiehenä antamassa arvioni Thomas
Sillesenille maahantuojakandidaateista.
Tieto kiinnostuksestani Densenin uutukaiseen sai aikaan suosituksen toisen kauppiaan
taholta tutustua Arcam FMJ 23:een ja Audio Analogue Paganiniin. Täydensin ehdokaslistaa
omaehtoisesti vielä klassisella Marantz CD 17 MkII:lla. Aiemmin minulla oli ollut
lainassa Musical Fidelity X-RAY eräänlaisena varmistuksena kaiutinvertailun ollessa
ajankohtainen.
Densen oli edellisen kierroksen voittaja, vaan tukholmalaisen Amplifix -kauppiaani
paljastus viime pääsisäisenä Bladeliuksen CD-soittimen tulosta sai minut
jäädyttämään projektini. Vasta kuluneen puolentoista viikon ajan olen vihdoin voinut
jatkaa ratkaisevalla vertailukierroksella.
Minulla on siis ollut edessäni kaksi "rakasta" soitinta: ensiksi Densenin
BEAT-400, jota Thomas Sillesen oli hionut kompromissittomasti kolmen vuoden ajan.
Arkkitehtoonisen karuton, ehdottoman symmetrinen muotoilu herkistää mieleni, tietoisuus
teknisistä ratkaisuista herättää uteliaisuuteni ja tietynlaisen kunnioituksen
suunnittelijaan, joka ei ole perässähiihtäjä. Toisaalta D/A piireihin liitetty
mystisyys, "Just listen" -tyyliin ei ole paljastunut, koska edes tanskalaisten
oma lehti, High Fidelity, ole soitinta vielä testannut.
Jos Sillesen on CD-soittimen suunnittelijana ensikertalainen, ei Bladelius sitä suinkaan
ole: hänen takanaan Advantage merkille kolme versiota integroidusta soittimesta sekä
erillinen pyöritin ja D/A-muunnin. Ja nyt tältä maailmanluokan suunnittelijalta omana
tuotteena, Swedish Audio Technologyn nimeä kantava Cdfix meille rajallisen budjetin
omaaville harrastajille. Ulkonäössä valitettavasti oman mittapuuni mukaan häviää se
tanskalaiselle, mutta muotokielen yhtenäisyys Amplifixin parina tasapainoittaa tilanteen
siedettäväksi, etenkin jos näitä ei sijoiteta rinnakkain vaan päällekkäin, eri
hyllyille tietenkin.
Alkuvalmistelut
Heti pakkauksista esiinoton, sekä laitteistoon kytkemisen
jälkeen oli huolellisten mittausten vuoro. Oleellista rehdille vertailulle on soittimien
antojännite-erojen tasaaminen mieluiten 0.1 desibeliin tai alle.
Amlifixin askellettu äänenevoimakkuuden säädin on tähän mennessä antanut
säätöyhdistelmät, joilla kyllin pieni tasoero on saavutettu. Tyypillisessä
aktiivisessa musiikinkuuntelussa voimakkuus asettuu asteikolla 30 ja 40 väliin. Tason 36
kohdalla aslellus muuttuu 0,15 voltista 0,54 volttiin, ja tämän "taitoksen"
ansiosta huomattavatkin tasoerot säätyvät. Ainoa ongelma on lukittu kuunteluvoimakkuus,
joka ei välttämättä sovi kaikille äänitteille, kaikkina vuorokauden aikoina
käytettäväksi.
Laitteisto
Integroitu vahvistin: S.A.T. Amplifix
Kaiuttimet: Revel Performa M20
Kaapelointi
Halusin pelata varman päälle lainaamalla riittävästi
kaapeleita, jotta vertailusoittimien ja vahvistimien välillä ei olisi eritasoisia
"lakunauhoja":
Kaiutinkaapelit: Goertz MI2 ja TAG McLaren
Signaalikaapelit, 1. setti: XLR-XLR ja RCA-RCA, Goertz Tourmaline
Signaalikaapelit, 2. setti: RCA-RCA ja RCA-RCA, TAG McLaren
Turvauduin kahteen liittymään, koska Cdfixin balansoitu antotaso jäi parhaimmillaankin
0,2 desibeliä Beatia alemmaksi. Cdfixin balansoimaton anto puolestaan 0,2 dB Beatia
korkeampi. Tasoero näillä kahdella liittymävaihtoehdolla 4dB.
Kuunteluhuone on kevyesti akustoitu, vajaa 15 neliötä, puinen välikatto,
parkettilattia. Kaiutinsijoittelusta puuttuu kriittinen hienosäätö.
Musiikkinäytteet
Koska kummankaan soittimen mukana ei seurannut
kauko-ohjainta ja toisaalta, koska tarkoituksena oli järjesttää myös sokkotesti,
valitsin kuuntelumateriaaliksi duplikaatteina omistamiltani High Fidelityn Referenssi-CD
-levyiltä vaihtelevaa materiaalia:
Trine-Lise Väring; jazzvokalisti, piano, basso ja rummut
Knut Reiersrud; blueslaulaja, kitara, puhdas ja dynaaminen taltiointi
Brother Cane; runsas, ilmava akustisten soittimien panoraama, raskaat rummut
Ed Thigpen Rhythm Features; rummut, erityisesti lautaset, piano, yleisö
Chris Poole, soolohuilu; ilmava live-taltiointi
Berlioz, "Zaîde": Cecilia Bartoli, mezzosopraano; kastanjetit, piano
Balys Dvarionas, "Elegie": Gidon Kremer, viulu; kamariorkesteri
Beethoven, "Violin Concerto op. 61, 1. Mov.": Chamber Orchestra of Europe,
live-taltiointi
Yhdelle omalle levylle löytyi kirjastosta duplikaatti:
Slapp Happy, "Ca Va": off-rocktrio, jolta yksi mehukas suosikkikappale
Hankalasta levynvaihdosta huolimatta tein vertailua myös "omalla" musiikillani:
Lilith: "Stone"; eri tavoin manipuloituja kiviä äänilähteenä käyttävä
basso-torturitesti
Mario Rodrigue: "Alchimie"; elektro-akustinen ilotulitus
Havainnoista
Käytyäni läpi vertailumateriaalia useamman päivän ajan
sain päälimmäisenä hamotettua seuraavia eroavaisuuksia. Musiikkinäytteet eivät
edusta musiikkia, jota kokelmani pääsääntöisesti sisältää, mutta useiden
näytteiden äänimaailman yksinkertaisuus tekee niistä kiitollista vertailumateriaalia.
Pyrinkin löytämään eri näytteiltä tiettyä asiaa, johon sitten keskittyä, sen
sijaan että yhdestä 30-60 sekunnin näytteestä poimisin kaiken mahdollisen. Jo
vaihtelukin on tarpeen mielenkiinnon ylläpitämiseksi.
Kovin dramaattisia erot eivät ole, mutta seuraavat havainnot nousevat päälimmäisenä
mieleeni:
Beatin soundi on lämpimämpi ja homogeenisempi. Cdfixin toistossa huomasin bassojen
jäntevyyden ja tarkkuuden ensiksi. Beat vaikutti ulottuvan alemmaksi, mutta toisto oli
pehmeämpi. Cdfixin iskuäänissä oli muutoinkin enemmän napakkuutta ja, vaikkapa pianon
äänissä, soinnikkuutta. Laulajan ja instrumenttien sijainti tuntui piirtyvän tarkemmin
ja syvemmälle äänikuvassa Cdfixin soidessa.
Laiskuudeltani ja foorumikeskusteluilta en ole saanut hienosäädettyä kaiuttimiani
"nappiin" parhaimman stereokuvan aikaansaamiseksi. Ehkäpä osasyynä myös
musiikkikokoelmani usein manipuloidut musiikki- ja ääniteokset, joista puuttuvat
solistit ja perinteiset instrumentit, jotka tarvitsevat jäsennellyn, luontevan tilan
luodakseen uskottavan esitystapahtuman kuunteluhuoneessa.
Koska oma musiikkikokoelmani sisältää runsaasti materiaalia, jossa on draamaa ja
energiaa, sekä runsaasti pienimuotoisia detaljeja, kallistun mieluummin tarkemman
soittimen puolelle. Tarpeen tullessa sopivalla kaapeloinnillahan voi vaimentaa liiat
yksityiskohdat pois tunnelmaa pilaamasta. Sanottaisiinko musiikin soljuvuuden nimissä?
Sokkotesti
Seurattuani pitkään keskusteluja koti- ja ulkomaisilla
foorumeilla, olen tiedostanut sokkotestin merkityksen. Kaksoissokkotestausten perään
kuuluttavat monet harrastajat tiedemiesten tavoin. Tilasin AES:in julkaisun "A User
Friendly Methodology for Subjective Listening Tests", jossa Jon M. Risch, tuttu mies
Audioasylum.com:in foorumilta, selvittää yksinkertaisen, toteutettavissa olevan
vertailun keskeisiä vaatimuksia ja järjestelyjä.
Olin mielessäni laatinut omien olosuhteiden mukaisen toimintamallin, jonka
yksityiskohtaisen selvityksen voin säästää omaksi raportiksi. Avukseni sain Jani
Pesosen, netin ulkopuolellakin tutuksi tulleen audiofiilin. Ensikertalaisen on parasta
harjaantua sokkotestaukseen tutussa seurassa, joka myös ymmärtää seremonian
yksityiskohtien merkityksen.
Teimme sokkotestin kolmeen kertaan. Ensiksi minä olin laitteisto-operaattorina ja Jani
kuuntelijana. Valitettavasti tuo yritys epäonnistui johtuen omista kömmähdyksistäni.
Vaihdoimme rooleja ja voin vakuuttaa sokkotestiä kokemattomille, ettei tuo mitään
herkkua ole. Opin itse ainakin, että käytännön kuivaharjoittelua tarvitaan sekä
selkeiden sääntöjen laatiminen erilaisiin tilanteisiin, selkeä testiprotokolla.
Unohtamatta rentouttavaa taukoa alkuvalmistelujen ja itse testin välillä.
Ensimmäisen näytteen, Beethovenin viulukonserton, valitsin soundin yleisilmeen
tunnistamiseksi. Satunnaista laitevertailua suorittavan harrastajan on syytä rajoittaa
havainnointinsa 1-2 yksityiskohtaan musiikkinäytettä kohden. Ensiesiintymiseni
sokkokuuntelijana ei ollut mikään menestys, vain 10 oikein 20 vertailukerrasta. Toiseksi
näytteeksi valitsemassani Slapp Happyn kappaleen bassokuvioissa uskoin selviytyväni
paremmin, ja niin kävikin: 17 oikein 20:stä.
Kaikesta stressaavuudestaan huolimatta koin sokkotestin tietynlaisena helpotuksena: sitä
ennen tekemäni havainnot saivat tukea, ja jos aikataulu olisi sallinut useamman
kierroksen, olisi jatkossa tapahtunut kuuntelu voinut tapahtua toisenlaisella otteella,
kokonaisvaltaisemmin ja pidempinä sessioina ilman vaihtopakkoa.
Virheenkorjauskyky
Olen ensimmäisen, kannettavaa mallia olleen CD-soittimen
aikana saanut karvaasti kokea, mitä soittimen rajallinen virheenkorjauskyky merkitsee.
Ensimmäistä pöytäsoitinta valitessani tämä olikin oleellinen valintakriteeri, syy
jonka vuoksi valitsin Sonyn Marantzin sijaan.
Nyt, kun olin hankkimassa kolmatta soitintani, tilasin virheenkorjauskykyä testaavan
CD:n, Digital Recordings CD-Checkin, jossa levyn pinnalle on ristin muotoon maalattu
mustat, eri levyiset sektorit. Stereoplayn lukijana tiesin virheenkorjauksen
kaksijakoisuudesta ja pian hankin toisen, Stereophilenkin käyttämän tupla-testilevyn,
Pierre Veranyn Digital Test levyn. Tällä levyllä virhesektorit sijaitsevat itse
informaatiokerroksessa. Näillä aseilla on hyvä varmistaa arvosoittimen selviäminen
arkitodellisuuden naarmuisista kirjastolevyistä jne.
CD-Check levyllä on viisi vaikeusastetta, alkaen ensimmäisestä, standardin
minimitasosta. Taso kaksi, 0.375mm:n virhellä, vastaa keskinkertaista, taso kolme,
0.750mm:n virheellä, vastaa hyvää, taso neljä, 1.125mm:n virheellä oikein hyvää ja
lopuksi viides taso, 1.500mm:n virheellä, erinomaista virheenkorjauskykyä.
Aiemmin testaamistani soittimista Audio Analogue Paganini ja Marantz CD 17MkII
selviytyivät vain CD-Checkin minimivaatimuksesta. Nykyinen Sonyn soittimeni sekä Densen
omaavat hyvän, ja Arcam FMJ CD23 oikein hyvän virheenkorjauskyvyn. S.A.T. Cdfix
sijoittuu hyvien joukkoon.
Veranyn testilevyllä Sonyn soitin referenssinäni selviää 1.5mm:n virheistä, Densen
Beat-400 1.25mm:n virheistä sekä Cdfix 2.0mm:n virheistä. Tällä levyllä en
ennättänyt testata muita mainitsemiani soittimia.
Loppumietteitä
Densenin soitin tarjoaa päivitysmahdollisuuden, joko
tietokoneen kautta, tai mekaanisesti piirikortteja vaihtaen. Selkeä konsepti siis
tulevaisuutta ajatellen. Vaivatonta ohjausta varten se tarvitsee erillisenä hankittavan
kaukosäätimen, jolla on kyky toimia koko Densenin tulevan monihuone-järjestelmän
ohjaajana.
Tähän verrattuna on läntisen kansankodin tuote kovin vanhakantainen: ei
päivitysmahdollisuutta (tietääkseni), mutta kaukosäädin, jolla voidaan valinnaisesti
ohjata myös vahvistinta, kuuluu hintaan. Cdfixin etuna on sen balansoitu konstruktio,
joka sopii kuin hanska käteen Amplifixiin, joka on myös aidosti balansoitu laite.
Densenin soitin tukee HDCD-standardia, kun taasen Bladelius on tietoisesti jättänyt
tämän piirin pois. Ilman yksityiskohtaisempaa selvitystä hänen mielestään ei
upsampling-toimintoa ja HDCD-tukea voida yhdistää, ja koska HDCD-formaatin levyjä on
vain kourallinen, oli painotus kehitystyössä normaalilevyjen toiston ehdoilla
tärkeämpi prioriteetti.
Havaitsemani toiston pienimuotoinen pehmeys on pannut minut miettimään, onko
selityksenä juuri tuo Densenin HDCD-piiri, sen toistaiseksi tunnistamaton D/A-muunnin vai
suunnittelijan tietoinen tavoite. Odotan omasta puolestani tarkempia testejä alan
lehdissä, ensimmäisten pitäisi ilmestyä lähitulevaisuudessa, ja ehkäpä molemmat
pääsevät Hifi-lehden ryhmätestiinkin.
Bladelius tähdentää niin vahvistimen kuin soittimen sisäänajoa. Minulle jää
referenssiksi tuo Sony CDP-561 soitin, johon voin verrata - vaikka sokkotestinä
toisto-ominaisuuksissa tapahtuvia muutoksia, kunhan pian toimitettavan kaukosäätimen
avulla voin käynnistää Burn-in session non-stoppina. Raportoitavaa riittää, eikä
tarvitse turvautua pelkästään korvan sopeutumiseen uuteen ääneen.
|