Luin PenAudion uusimmasta mallista,
Infiltratorista yrityksen kotisivuilta ja highendnewsin foorumilta. Koska olin jo kahta
mallia kuunnellut aikaisemmin ja asun valmistajan tapaan Jyväskylässä, kiinnostuin
Infiltratorista ja sain parin kuunneltavaksi. Valmistaja ilmoittaa, että malli sijoittuu
kaiutinskaalassa Apprenticen ja Chancellorin väliin. Infiltrator on näiden tapaan
lattiakaiutin ja muutenkin samaa kaliiperia, joten vertailu niihin on luonnollista.
Chancelloria kuunnelleena oli myös mielenkiintoista kuulla, miten paljon sen ääni eroaa
Infiltratorin äänestä. Ulkomuoto on PenAudiolle tyypillisen huoliteltu. Lakattu musta
pinta ja lattiakaiuttimeksi siro koko antaa nimelle Infiltrator vastinetta. Kaiutin
todella "soluttautuu" huoneen sisustukseen ja on hyvin kodikkaan näköinen.
Ääni
Kuuntelu tapahtui tavallisessa rivitalon
olohuoneessa, jonka pinta-ala 18 m^2. Huoneessa kevyt akustointi ja kevyet seinät.
Kaiuttimien välinen etäisyys 2,6 metriä, kuuntelupaikan etäisyys kaiuttimista 3,0 m.
Kaiuttimien sisäsivut olivat hieman näkyvissä kuuntelupaikasta katsottuna.
Kuuntelua aloittaessani odotin mielenkiinnolla
minkälaisia muutoksia uuteen malliin on tehty verrattuna yrityksen edellisiin malleihin:
esim. onko PenAudion ”tavaramerkkiin”, kirkkaaseen ylärekisteriin, tehty
muutoksia.
Näin oli todellakin käynyt: PenAudioille
tyypillistä diskanttia ei Infiltratorissa ollut. Sen tasoa oli pudotettu
niin, että eron huomasi heti ensimmäisen äänitteen alkaessa soimaan. Ylärekisteri oli
erotteleva ja puhdas, mutta aivan kirkkaimmat lautaset jäivät esim. Rebeliä ja
Chancelloreja vaimeammiksi. Monen mielestä tämä on PenAudion kohdalla hyvä asia,
sillä kaikkien korvaa ei aikaisempien mallien yläosasto ole miellyttänyt.
Allekirjoittaneella tämä ei ole ollut ongelma. Klassisella musiikilla viulu toistui
puhtaasti. Kirkas naisääni, esim. Tina Arenan laulu jäi positiivisesti mieleen, samoin
Chris Isaakin kitaran korkeimmat nyanssit. Diskanttien pyöristäminen on tuonut
PenAudiolle pop-levyihin uutta ulottuvuutta. Liika kliinisyys yläosastolta on jäänyt
kokonaan pois ja Infiltratorissa on aikaisempia malleja selvästi rennompi ote. Silti
valmistaja ei ole mennyt liikaa muuttamaan kaiuttimilleen tyypillistä toistoa. Samaa
perhettä Infiltrator on, ainoastaan tällä kertaa ääni saattaa miellyttää ns.
hifikaiuttimiin tottuneita kuuntelijoitakin, vaikka kyseessä on ehdottomasti puhdas
high-end. Diskanttielementti on Infiltratorissa huippulaadukas. DVD-audion tarpeet
huomioivan elementin taajuusvaste menee tasaisesti jopa 30 kHz:iin asti. CD-toistossa
tällä ominaisuudella ei liiemmin merkitystä ole, mutta se kertoo jotain elementin
tasosta.
Keskiäänen evoluutio
vanhimmista malleista Infiltratoriin on huomattava. Mielestäni Infiltratorin keskiäänen
toisto ylittää laadussa jopa Chancellorin ajoittain. Sähkökitara kuulosti aidolta,
särön kanssa hieman terävältä. Miesäänet, esim. Chris Isaak ja James Hetfield
toistuivat ilman suttuisuutta ja nousivat sopivasti esille.
Bassotoisto oli Chancellorien
ja Apprenticen tyylinen, muttei aivan yhtä tumma. Lämmin ja dynaaminen kautta linjan.
Letkeyttä ja potkua löytyi tarpeen mukaan. PenAudio tuntuu nyt löytäneen samanlaisen
tyylin bassoihin kuin diskantteihinkin: hillitty ja tarpeen tullen voimakas toisto, joka
ei käy häiritseväksi. Infiltrator tasapainoilee basso-diskanttitrapetsilla minimaalisin
horjahduksin. Äänikuva on ehkä lähimpänä omaa ihannettani.
Stereokuva välittyi mukavasti.
Korkeat diskantitkin löysivät paikan kaiuttimien välistä eivätkä jääneet
jompaankumpaan kaiuttimeen. Stereokuvassa oli mielenkiintoinen erikoisuus: kuuntelupaikan
vaihto ei muuttanut sitä paljoakaan. Puolentoista metrin siirtyminen vasemmalle tai
oikealle, niin ääni ei keskittynyt kumpaankaan kaiuttimeen, vaan laulajan ääni tuli
keskeltä ja instrumentitkin säilyttivät paikkansa. Kotiteatterikäytössä loistava
ominaisuus. Infiltratorin suuntaavuus on siis todella olematonta. Kuuntelijan ei tarvitse
olla millilleen naulittuna ennalta mitattuun kuuntelupaikkaan. Kuuntelutilanne voi olla
tässäkin mielessä vapaampi kuin monella muulla kaiuttimella.
Yhteenveto
Kokonaisuutena Infiltratoria kuvailisin sanoilla
rento ja tasapainoinen. Valmistajan mukaan kaiuttimen hienosäädössä kuunneltiin
edellisistä malleista poiketen enemmän pop-musiikkia kuin esim. klassista ja eron huomaa
juuri rentoudessa. Kaiutin sopii mielestäni nimenomaan musiikista nautiskelijoille.
Esimerkiksi Dire Straitsin kaltainen pehmeä rock sekä Bela Fleckin tyylinen jazz
kuulostivat erittäin hyvältä Infiltratoreilla. Klassista valmistaja ei ole jättänyt
tämänkään mallin kohdalla. Se edelleen kuulostaa PenAudion tapaan hienolta. Nyt on
vain tuotu markkinoille kaiutin, joka, voisiko sanoa, soluttautuu jokaisen musiikkityylin
piiriin.
Todella kriittinen en ole koskaan ollut
minkään kuulemani kaiuttimen kohdalla. Mielestäni on parempi kehua hyviä puolia kuin
haukkua huonoja, sillä huomattu on, että kerran mainittu negatiivinen asia muistetaan
ainakin Suomessa aina paremmin kuin kymmenen kertaa sanottu positiivinen asia. On pakko
todeta, että PenAudio on onnistunut jälleen kerran tuomaan markkinoille kaiuttimen,
josta on vaikea löytää huonoja puolia. Itse kukin voi käydä sitä kuuntelemassa ja
tehdä omat arvionsa. Infiltratorin äänentoiston laatu ja tasapainoisuus on kuitenkin
sitä luokkaa, etten voi kuvitella monenkaan tätä mallia vähättelevän. Ja kun
hintakaan ei paina suhteessa laatuun, on vain kehotettava kaikkia käymään edes
kuuntelemassa tätä uutuutta. Infiltrator on ehdottomasti kaiuttimien kotimaista
eliittiä.
Kuuntelussa käytetty musiikki:
- Tina Arena – In Deep; Columbia
- Metallica – Black; Vertigo
- Dido – No Angel; Arista
- Chris Isaak – Wicked Game; WEA
- Vivaldi – The Four Seasons, Pekka Kuusisto; Ondine
- Dire Straits – Sultans Of Swing; Vertigo
- Scorpions – Still Loving You; Harvest
- ”Finlandia” Suomalaisen musiikin juhlaa; BIS
- Bela Fleck & The Flecktones – Outbound; Columbia
