Audio Physicin
pääsuunnittelija Joachim Gerhard toi ensimmäisen version Virgosta
markkinoille 1988. Marraskuussa 2001 ilmestyi klassikosta kolmas
versio
Uudella ja vanhalla Virgolla
ei ole juuri muuta yhteistä kuin ulkomitat -- kaiuttimen rakenne ja osat
ovat uudistuneet perusteellisesti, niin myös ääni.
Kotelot valmistetaan
valmistajan muiden kaiuttimien tapaan puutyöperintestään tunnetussa
Tanskassa. Toimintaperiaate on 3-tie
vaimennettu bassorefleksi.
Diskanttielementtinä on
Vifan erikoisvalmisteinen, ultraäänialueelle ulottuva 19
mm rengassäteilijä, jonka toistoalue ulottuu yli 50 kHz:n.
Keskialueen 4,5"
alumiinikartiossa käytetään keraamista päällystystä ja Active Cone
Dampingiksi kutsuttua resonanssien vaimennusrengasta.
6,5"
bassoelementit ovat sijoitettu omaan sisäiseen
koteloon rakenteen tukevoittamiseksi. Rakenne on Avantin tapaan push-push.
Virgossa on kaksi wooferia, yksi molemmin puolin ja niinikään yksi
6,5" passiivisäteilijä molemmin puolin.
Kaiutinta on saatavana
lisähinnasta myös kaksoisjohdotettuna sekä metallijaloilla.
Ensivaikutelmat
Ensimmäinen
kuuntelusessio tehtiin jonkin verran sisäänajetuilla Virgoilla, tutussa puurakenteisessa
omakotitalossa, noin 40 m2 kevyesti akustoidussa kuunteluhuoneessa, soitin/etuvahvistin
oli Audio Aero Capitole 24/192, päätevahvistin GamuT D-200.
Yleisilmeltään
kaiuttimen sointi on kevyekö, ei kuitenkaan kirkas. Kaikki
osa-alueet tuntuvat olevan sopivasti tasapainossa, alarekisteri mourusi erottelevasti, keskialue
ja etenkin alempi diskantti oli napakka ja luonnollinen, ylempi diskantti
kuulosti käsittämätömän heleältä ja sävykäältä. Katoamistemppukin onnistui
monilla levyillä - ääni ei
paikallistu lainkaan kaiuttimiin. Vain yksi asia vaivasi, alimmat
oktaavit olivat keveitä.
Seuraavaksi
yhdistelmään lisättiin Audio Physicin Minos subwoofer. George
Duken alkutahdit tyrmäsivät täysin. Se mitä kuulin, oli täysin
odottamatonta tämän kokoisesta yhdistelmästä. Ääni kuulosti
fantastisen hyvältä. Levy toisensa jälkeen vaihtui Audio Aero
Capitolessa, yhdistelmä toimi aina yhtä hyvin. Tämän äänen
kanssahan voisi elää!
Verrattaessa Virgo 3:a
tuttuun Dunlavyn Cantataan, resoluutio ja diskantti on Virgossa tarkempi
ja sävykkäämpi.
Saamapuolelle kirjasin Virgon aavistuksen kohteliaan keskialueen
dynamiikan -- Cantatalla rummun- ja pianon vasaraniskut olivat
voimakkaampia ja kovempia ja alarekisteri ulottuvampi.
Tilaisuuden tullen en
voinut vastustaa vertaamasta Virgoa myöskin valmistajan seuraavaan mallin, Avanti
3:een.
Tunnistin Virgossa Avantia hieman kuivemman, mutta erottelevamman alarekisterin ja napakamman
keskialueen. Virgosta löytyi myös enemmän
sävyjä mm. tärkeällä yläbasso/alakeskialueella.
Transienttitoiston koetinkivi, pianon vasaran ääni, oli
luonnollisempi Virgossa, syyksi arvelen Virgo 3:n
keraamispäällysteisen keskialuelementin ominaisuuksia.
Avantissahan käytetään hieman suurempaa kevytmetallikartiota,
joka etenkin pianolla soi eri tavalla, ei kuitenkaan "oikeammin". Siinä missä Virgo oli tasaisempi
ominaisuuksiltaan kuultavalla alueella, oli Avantissa puolestaan enemmän
suuren kaiuttimen tuntua. Soinnissa oli
korvinkuultavasti sukulaisuutta.
Kuherruskuukausi
Virgot oli saatava
kotiin tarkempaa perehtymistä varten. Näin tapahtui. Muutaman päivän jälkeen ovikello soi
-- upouudet Virgot saapuivat avamattomassa paketissa.
Aniharvoin mikään
highend-laite on valmis paketista kuunneltavaksi -- ei myöskään
sisäänajamaton Virgo
3:
Alarekisteri vaikutti lasiselta ja tumpulta, keskiäänialueella oli
ylimääräistä ahdistusta ja hypetetty diskanttikaan ei helähtänyt
aivan odottamallani tavalla.
Soinnin kypsyessä yritin löytää kaiuttimille oikeaa
sijoitusta. Muutama viikko kului. Tuntui, että aina oli jotain pielessä. Seisovat aallot
vainosivat. aina kun yhdestä pääsi eroon, korostuma/kuoppa
siirtyi muualle, paljon hankalampana. Kirosin betonielementtitalot.
Mutta jotain hyvääkin oli: keskialue
ja
diskantti kehittyi kuuntelun edistyessä, sointiin tuli
loistokuutta, "sitä jotain". Mutta jotain muuta puuttui mitä olin
aiemmin kuullut, ja se joku oli
löydettävä.
Lisää voimaa
Virgon tasavahvan
suorituskyvyn heikoin kohta oli siis soinnin keveys.
Käytännössä tämä ilmenee hieman
pikkukaiutinmaisena mittaakaavan puutteena ja
dynamiikan irtoamattomutena.
Maahanatuoja lähetti
kokeiltavaksi Minoksen edullisemman painoksen, Luna-subwooferin.
Kytkin sen kiinni, kuten oli suositeltu, päätevahvistimen toiseen
kautinliitäntään. Jakotaajuutenakin noudatin valmistajan
ohjetta, alipäästö 46 kHz:a. Gain-asetus hyvin alhainen, klo 9:ssä. Ja nyt rupesi tapahtumaan:
Subwooferin positiivinen vaikutus
ulottui
alimmista oktaaveista aina n. 90 Hz:n alueelle asti.
Ratkaisu vähensi seisovien aaltojen haitallista vaikutusta
kuuntelupaikalla. Basso kiinteytyi, sointi täyteläistyi,
dynamiikkaa tuli lisää, äänikuva siirtyi syvemmäksi. Harmaa
kevättalven taivas kirkastui...elämä hymyili, mallasviskikin
maistui paremmalta.
Mikä parasta, tällä
yhdistelmällä Virgo 3 tuntui toimivan
kaikentyyppisellä musiikilla.
Sijoitus
Kaiuttimen sijoitusta pystyi vielä optimoimaan sen jälkeen kun Luna
oli kytketty järjestelmään. Oikea paikka löytyi lukemattomien kokeilujen jälkeen lopulta 2,9 metrin päästä kuuntelutuolista, leveässä
kuuntelukolmiossa, noin 3,3 metriä toisistaan ja 1,50 metriä
takaseinästä. Subwoofer toimi parhaiten kauimmaisessa nurkassa,
verhon takana...eikä äänilähdettä takuulla pysty
paikallistamaan näillä säädöillä.
Aina löytyy tietysti
niitä, joiden mielestä subwoofer ei ole oikeaoppinen ratkaisu
"pikkukaiuttimien" ongelmiin. Olen tästä toista
mieltä: tarkoin harkitullla yhdistelmällä päästään melko lähelle parhaiden täyskokoisten kaiuttimien suorituskykyä ilman
suurten kaiuttimien ongelmia suomalaisen
kokoisissa kuunteluhuoneissa.
Kun subwooferin annetaan hoitaa vain
pari alinta oktaavia -- tehtäväksi jää silloin lähinnä
atmosfääriäänien toistaminen ja seisovien aaltojen
tasoittaminen. Pienen, muutaman millisekunnin aikavirheellä ei ole,
vastoin yleistä käsitystä, merkitystä, sillä tärkeiden iskuäänien nousuvaiheen informaatiohan
toistuu joka tapauksessa keski- ja diskanttielementeistä.
Toinen etu on, että pienet
kaiuttimet voidaan tuoda melko lähelle, 2,5 - 3 metrin päähän
kuuntelijasta. Suurella kuuntelueäisyydellä kaiuttimien ollessa
lähempänä seiniä, huoneakustiikkaa
sekoittuu suoraan ääneen ja lisäksi ylin diskantti vaimenee
nopeasti etäisyyden kasvaessa.
Ääni kuullaan siis tarkempana
kun kaiuttimet ovat lähempänä kuuntelijaa.
Kokemukset musiikilla
Pieni yllätys oli
kaiuttimien tarvitseman sisäänajon pituus ennen äänenlaadun
kehkeytymistä täyteen loistoonsa; Diskantti ja keskialue oli melko
kuunneltava jo 30 tunnin
jälkeen, alarekisterin kehittymiseen tarvittiin 150-200 tuntia.
Klassisella musiikilla
Virgo 3/Luna ovat kotonaan. Barokin periodisoittimien hienovaraiset
sävyt hivelevät korvia millä tahansa hyvin äänitetyllä
levyllä, esimekiksi ECMn loistavalla Bach/ Morimur-CD:llä.
"Moderni"
viulu asiantuntijan käsittelyssä on sekin vaikuttava kokemus.
Hilary Hahnin, Neville Marrinerin ja Academy of St Martin in the
Fields-orkesterin tulkitsemat Brahmsin ja Stavinskyn viulukonsertot
soivat miellyttävästi Sonyn SACD:llä.
Suuri helpotus itselleni
oli se, että erittäin vaativat vasket ja erityisesti niiden
raikuvat ylä-äänekset toimivat Virgolla loistavasti. Esimerkiksi Elgarin Caractacuksen voitonmarssin
pasuunat Richard Hickox:n Chandos-CD:llä kuuluvat parhaimpiin
kuulemistani. Suurimuotoisemmilla
teoksilla jäin hieman kaipaamaan orkesteriin lisää kokoa. Toisaalta loistava resoluutio palkitsee, kompromissi unohtuu melko
pian.
Symbaalien miljoonat ja
vaikeasti toistettavat sävyt jälkivärähtelyineen löivät
hepnaadilla Niels Henning Oerstedt-Pedersenin hienolla "Friends
Forever" CD-levyllä. Tällaista muistan kuulleeni Virgon
ja Avantin lisäksi vain Acapellan esoteerisella
plasmadiskantilla, Audio Aero Capitole 2-soittimen kanssa. CD:hän on
kuulunut vuosia Highendnewsin referensseihin, eikä ihme, sillä levyltä tuntuu aina vain löytyvän uusia ulottuvuuksia.
Natalien Colen
"Ask Woman Who Knows" SACD-levyn äänityksestä
voidaan olla montaa mieltä, mutta komeampia pasuunoja (kappale 4),
napakammin äänitettyä pianoa ja upeampaa duettoa Diana Krallin
kanssa (kappale 10) saa hakea. Sen lisäksi Natalie Cole on, IMHO,
aikamme vetovoimaisimpia jazzin naisvokalisteja.
Michel Camilon
"Triangulo" SACD-levyllä Anthony Jacksonin
bassotyöskentely tyrmää monen pikkupiiperrykseen optimoidun
järjestelmän. Ei kuitenkaan Virgo 3/ Lunaa. Jos Highendnews.com
valitsisi vuoden levyä, tämä, nautittuna Virgojen kanssa,
kuuluisi ehdotomasti niihin.
Erottelukyvystä saa
melko hyvän käsityksen tutulla Earth, Wind & Fire
"All'n'All":lla, josta on hiljattain ilmestynyt
loistava JSACD-versio. 70-luvun lopun ilmeisen laadukkaasta
alkuperäisnauhasta on saatu hienot soundit irti.
Ääni
Balanssi Neutraali -- ei
tumma eikä kirkas. Erittäin sopusointuinen, mutta ei erityisen alas
ulottuva. Alempi diskantti ehkä aavistuksen eteentyöntyvä,
ominaisuus korostaa erottelukykyä, muttei aiheuta ongelmia millään
tavalla.
Erottelu:
Parhaita kuulemiani erottelukykyjä koko äänialueella, kertakaikkiaan
erinomainen, lukuunottamatta keskibassoa.
Erityisen hienosti ja vaivattomasti toistuivat hiljaisimmat,
pienimmät ja matalatasoisimmat äänet sekä monikerroksinen musiikki,
esimerkiksi täysiverinen barokkiorkesteri ja -kuoro.
Läpikuultavuus:
Ilmankirkas -- lähes aineeton.
Diskantti:
Heleimpiä, erottelevimpia ja puhtaimpia diskantteja mitä olen
kuullut perinteisestä elementeistä. Bravo!
Keskialue: Erotteleva ja
rasittamaton, vokalistit ja soittimet toistuvat luonnollisesti. Esimerkillinen
sello ja pianon "vasen käsi". Referenssimme, aika- ja
vaihelineaarinen Dunlavy, oli ehkä vain hitusen, korkeintaan aavistuksen, parempi
vaativalla pianolla ja tämähän on erinomainen saavutus. Perkussioiden iskuäänien voima
oli ok..
Alarekisteri:
Erotteleva ja
tarkka bassoalueella, hyvä kontrabasso ja esimerkillinen sello. Aivan alimmat oktaavit toistuvat hieman
kevyesti. Kaipasin myös lisää voimaa esimerkiksi bassorummun
iskuihin. Tietyllä musiikilla kuitenkin ajoittain lasisuutta,
tämä vähenee sisäänajossa, muttei poistu kokonaan.
Dynamiikka:
Melko hyvä, DAL referenssiimme
verrattuna kuitenkin aavistuksen kesytetty. Suurella orkesterilla jyräykset ja iskut välittyvät
ehdottomasti parhaiten
subwooferin kanssa.
Äänikuva: Laaja ja
ilmiömäisen syvä,
soittimet loistavasti fokuksessa. Vaikuttava esitys, todellinen
"high definition".
Mittakaava:
absoluuttisella skaalalla aavistuksen
"pikkukaiutinmainen". Mutta hyvä esitys kaiuttimen koko
huomioiden.
Yhteenveto
Tässä on kaiuttimet, joista
on vaikea olla innostumatta --- Virgo 3 oli
yllätys. Sijoitteluun täytyy
paneutua huolellisesti, mutta sen jälkeen kun oikea paikka on
löytynyt, Virgo 3:ssa, jos jossain, on
rahalle vastinetta:
Erottelu ja ylärekisteri oli
hämmästyttävän hyviä. Kuulin paljon uusia ääniä tutuilta levyiltä. Äänikuva oli vaikuttavan suuri ja irrallaan kaiuttimista,
erittäin tarkka, fokuksessa ja hyvin, hyvin syvä.
Toivottavaakin löytyy
-- ilmavan ja tarkan yleisolemuksen hintana on alimman 45 Hz:n
alapuolisen oktaavin jääminen kevyeksi ja mittakaava toistuminen hieman
pienoismallimaisena.
Vakavamman äänentoiston
harrastajat tarvitsevat Virgojen avuksi pidemmän päälle
kunnollisen subwooferin, jonka avulla suuri osa keveydestä saadaan pois päiväjärjestyksestä.
Virgo 3, sekä Minoksen,
että Luna subwooferin kanssa, kuuluu kokonaisuutena yhteen parhaista
konventionaalisista yhdistelmistä pitkään kuulomuistiini.
Tekniset Tiedot
- Korkeus: 1.000 mm
- Leveys: 160 mm
- Syvyys: 415 mm
- Jalusta: 40 x 250 x 500 mm
- Massa: 30 kg
- Tehonkesto: 150 W
- Suositeltu vahvistinteho: 25W - 150W
- Impedanssi: 4 Ohm
- Taajuusalue: 34 Hz - 40 kHz (-3dB)
- Herkkyys: 90 dB / 1 W (1m)
Hinta: alk. €4800
pintaviimeistelyvaihtoehdosta riippuen
Maahantuonti: Hifi
Guru OY, Hyvinkää
Kuuntelussa
käytetyt vertailulaitteet ja musiikki
